![]() |
||||||
ETUSIVU
|
||||||
Terveysjuoma?1500-luvulla luotettiin oluen terveellisyyteen ja uskottiin oluen juonnin edistävän jopa syntyvyyttä. Nykyisin tiedetään, että olut sisältää monia elimistön tarvitsemia ravintoaineita. Niinpä oluesta voi nauttia myös sen terveydelle myönteisten ominaisuuksien vuoksi. Oluen raaka-aineiden, mallasohran, humalan, hiivan ja veden, ravintoaineet ovat valmiissa oluessa tallella samassa suhteessa kuin raaka-aineissakin. Olut ei lihotaKohtuullisesti nautittuna olut ei lihota. Alkoholijuomista olut on vähäkalorisin, koska se on niistä miedoin. Kansaneläkelaitoksen julkaisun "Ruokien ravintoainesisältö" mukaan yhdessä desilitrassa olutta on puolet vähemmän kaloreita kuin desilitrassa kuivaa valkoviiniä tai punaviiniä
Pullo (33 cl) keskiolutta sisältää vähemmän energiaa kuin saman kokoinen annos kevytmaitoa tai appelsiinimehua. |
|
|
||||